Muistiklinikka
Etsi lääkäri
Etsi hammaslääkäri
Terve Trivia
Muistiklinikka Miten aivoja hoidetaan? Tutustu muistisairauksiin sekä eri tukimuotoihin Muistiklinikassa. Voit myös testata muistiasi Muistitestillä tai Muistipelillä.

Uutisia muistista

Pienempi fontti Suurempi fontti   Tulosta Lähetä ystävälle

Isku päähän muutti miehen musiikkineroksi

Julkaistu 08.06.2012

Isku päähän muutti miehen musiikkineroksiDenveristä, Coloradosta kotoisin oleva Derek Amato, 40, oli tavallinen musiikin ystävä vielä kuusi vuotta sitten. Sitten hän iski päänsä ja kaikki muuttui. Kova täräys uima-altaan pohjaan huolestutti miehen syvästi, ja hän pelkäsi aivojensa vahingoittuneen. Toisin kuitenkin kävi. Amato kärsi aivotärähdyksestä ja siihen kuuluvista oireista, kuten säryistä, muistinmenetyksestä ja kuulon huonontumisesta, mutta samalla hän huomasi uuden kyvyn: hänestä oli yhtäkkiä tullut musiikillinen nero.

Amato kuvaili olevansa ennen onnettomuutta vain tavallinen musiikin ystävä. Kitara pysyi kädessä, mutta Amaton mukaan hänen musiikilliset taitonsa sijoittuvat asteikolla 1-10 jonnekin kakkosen ja kolmosen välimaastoon. Toivuttuaan päähän kohdistuneesta iskusta Amato huomasi osaavansa soittaa pianoa kuin ammattilainen. Tällä hetkellä hänellä on tekeillä toinen albumi.

Amato ei ole ihmeellisen kykynsä kanssa yksin. Maailmassa on noin 30 muutakin henkilöä, jotka ovat saavuttaneet musiikillisia tai matemaattisia kykyjä päähän kohdistuneen iskun jälkeen. On myös tapauksia, joissa päävamman kokeneet ihmiset ovat yhtäkkiä alkaneet maalaamaan tai piirtämään taidokkaasti, vaikka aikaisemmin he eivät olisi osoittaneet minkäänlaista lahjakkuutta taiteen saralla. Tila on äärimmäisen harvinainen. Uudet kyvyt ovat kuitenkin yleensä pysyviä sen jälkeen, kun ne ovat ilmaantuneet.

Amaton 'kohtalokas' onnettomuus sattui vuonna 2006, kun hän sukelsi pää edellä uima-altaaseen juhlien yhteydessä. Kertomansa mukaan hän muistaa tilanteesta vain paniikin ja tunteen siitä, että nyt kävi pahasti. Amato toimitettiin hetimmiten sairaalaan, ja diagnoosiksi annettiin vakava aivotärähdys.

Muutaman päivän kuluttua onnettomuudesta Amato sattui vierailemaan ystävänsä luona. Ystävällä oli piano, ja jostakin syystä Amato tunsi voimakasta halua päästä soittamaan pianoa. Kertomansa mukaan hän ei ollut koskaan ennen juuri koskenutkaan pianoon, eikä ollut saanut minkäänlaista opetusta. Kun Amato istahti pianon ääreen, hän alkoi välittömästi soittaa kuin ikänsä harjoitellut ammattilainen. Hän kykeni säveltämään omia, ainutlaatuisia melodioita. Kertomansa mukaan musiikki vain virtasi hänestä ulos.

Amato ei edelleenkään ymmärrä nuotistosta mitään. Hän osaa soittaa, koska hän näkee päässään mustia ja valkoisia neliöitä, jotka kertovat hänelle, missä sormien kuuluu olla pianon koskettimilla. Kertomansa mukaan hän vain toistaa näkynsä käsillään.

Amaton aivoja on tutkittu hänen ihmeellisen kykynsä selvittyä. Amaton diagnoosina on "Acquired Savant Syndrome", jolla ei ole vakiintunutta suomennosta. Amatoa tutkineiden lääkäreiden mukaan hänen aivoissaan näkyy muutoksia onnettomuuden jäljiltä.

Vaikka Amato kykenee nyt elättämään itsensä muusikkona, ilman uhrauksia uudet kyvyt eivät tulleet: Amaton kuulo heikentyi onnettomuuden vuoksi miltei puoleen, sekä hänellä on muistivaikeuksia. Hän saattaa pyörtyillä yhtäkkiä, ja kärsii pahoista päänsäryistä ja migreenistä. Amato pitää vaivojaan kuitenkin pienenä haittana sen rinnalla, mitä onnettomuus hänelle antoi.

Amaton uskomaton tarina on nähtävissä myös Youtubessa.

Lähteet: Msnbc.com, Dailymail.co.uk

Lue lisää:
Oppiminen on kuin huumetta
Tämä aivomyytti on potaskaa!
Miksi muistat paremmin huonoja muistoja kuin hyviä?
Traumaattinen aivovaurio – mikä saa sotilaan ampumaan siviilejä?
Musiikki ja sanapelit auttavat muistia

Keskustele:
Olenko sairas?
Keskittymiskyvystä





Arvostele artikkeli
3.3 (6 arvostelua)
Tämä artikkeli antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa
Lukijoiden kommentit (1)
Näytä kommentit

Hyvä Kaisa kyllä susta vielä journalisti tulee. (vieras)

08.06.2012 12:27

 

Taas meni journalistille läpi kaikki kukku mitä DailyFail suolti.

 


Kirjoita oma kommenttisi
Kommentti:
Nimimerkki:

Valitse tarkasteeksi "Lääkeopas" (kohta 7)

Varmistus:

tutustu Muistiklinikkaan



TERVE24

 
PalveluinfoSivukarttaPalauteMediatiedot